Aatteiden perimä
Aatteen alullepanijaa tai liikkeen johtohahmoja aletaan kutsua suurmiehiksi tai pyhimyksiksi, tai marttyyreiksi jos he kokevat julman kohtalon. Näitä hahmoja nostetaan keulakuviksi esim. poliittisten tai uskonnollisten järjestöjen oman edun tavoittelun tarpeisiin heidän kirjoittamiin teeseihin tai lausumiin vedoten. Marttyyrin kohtalo antaa elinvoimaa kiihkomielisille, jotka kokevat ihmisuhrin antavan oikeutta toimilleen. Uhraaminen on aina ollut papistojen ja valtioiden johtajien keino vakuuttaa alamaisiaan auktoriteetin voimasta. Uhrin kohtaloa ja kärsimystä toistetaan kuvissa ja rituaaleissa, tai nykyisin enemmän kirjoituksissa ja puheissa median kautta, ikään kuin uhrin oloa voitaisiin helpottaa vihan lietsonnalla tai kostoilla. Esimerkkihahmojen tai aatesuuntien esille ottaminen leimaisi allekirjoittaneen välittömästi jonkun aatteen kannattajaksi tai vastustajaksi. Niin vahvoja ovat tarrautumat jotka perustuvat sokeaan uskoon. Sanan usko esille otto on jo vaaravyöhykkeellä kulkemista, sillä sanaa usko liitetään sokeasti uskontoihin vaikka ”uskonnon määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse yksimielisyyttä”, määrittelee Wikipedia asiaa ja tyydyn tässä siihen, koska yksimielisyyttä ei tietääkseni vallitse missään ihmisten uskoihin liittyvissä asioissa ja pääsen siirtymään itse asiaan.
Usko kohdistuu aina johonkin todistamattomaan asiaan, sillä kun asia on todistettu, se ei enää ole uskon asia, paitsi sille joka ei usko todisteisiin. Epäuskoon riittää pelkkä väitteen ja todisteiden kieltäminen ilman perustelua (antiauktoriteetti), ”en usko”, ja tästä johtuen on aina ryhmiä sekä yksilöitä jotka uskovat eri asioihin, koska heidän kohteensa ja lähestymistapansa ovat aina erilaisia tai henkilökohtaiset tunnereaktiot vaikuttavat harkintaan. Epäusko voi myös johtua sisäisestä vaistosta, että koko totuus ei ole vielä esitetyssä väittämässä.
Monimuotoisuutta vai monopoleja?
Luonnon valintaa, evoluutiota, sattumaa tai metaforallisesti sanottuna virtaan astumista, myötäilee suurin osa maailman väestöstä. Tarjolla olevat massatuotteet vain tekevät heistä klooneja. Homogenisointia harjoittaa monopoleihin uskovat tahot, joita edustaa hyvin pieni ryhmä väestöstä, joilla on siihen ekonomiset sekä valtapoliittiset mahdollisuudet. Monopolit ovat aina keinotekoisia ja vaativat salailua ja erivapauksia. Monimuotoisuuden tärkeyttä tuodaan esiin biologisen ympäristön yhteydessä tai vaikka tietotekniikassa vapaana lähdekoodina, tai ekonomiassa hajautetussa osake sijoittamisessa. Yhteiskunnassa elintilasta kamppailee erinimiset poliittiset puolueet ja uskonnolliset järjestöt ja vaikka ne ovatkin näennäisesti erilaisia, ovat ne käytännössä hyvin toistensa kaltaisia ja toisiinsa kietoutuneita. Monokulttuurin kauppaaminen erottuu selvästi myös valtamedioiden tuotoksissa ja uusintoja myydään jopa markettien hyllyillä samaan aikaan kun niitä esitetään julkisilla varoilla ylläpidettävillä tv kanavilla. Monopolit kuihduttavat monipuolista kulttuuria.
Politiikkaa ja jopa uskontoja ohjaavat aatteet muodostuvat aina menneisyyden komponenteista, eli ovat historiallisia jo syntyessään. Ennen kuin ideat on kirjattu ja viety käytäntöön ovat olosuhteet jo muuttuneet. Kuinka tuomme luovuuden ja vaistot yhteiskunnalliseen päätösten tekoon? Yhteiskunnallisesti taitavien tekojen suurimpana esteenä näen korruption, joka edustaa monokulttuuriin pyrkiviä monopoleja ja estää monimuotoisuuden kehityksen. Kun kaksi ihmistä ovat varmasti eri mieltä jostain asiasta, niin kuinka voimme edes kuvitella yhden ”totuuden” yhteiskunnan onnistumista. Historia todistaa, ettei mikään diktatuurinen yhden “totuuden” valtakunta ole tuottanut muuta kuin kärsimystä ja “ruoskalla” rakennettuja yhteiskuntia. Nykyinen demokratia on korruption takia käytännössä edustuksellista ostopolitiikka. Rakenteellinen korruptio muodostuu korporaatioiden lahjusten, ei ideologioiden mukaan. Yksilötasolla virkamiehen lahjontayrityksiin syyllistyvät kansanedustajat ovat esimerkkejä maan tavasta. (“Pienyrittäjien Piia Snellman ABC-ketjun leviämisestä: ”Tämä on rakenteellista korruptiota…) Isot kauppaketjut saavat kunnissa parhaat liiketilat ja tonttimaat, ja pienyrittäjille jäävät vain rippeet, sanoo vihreiden kansanedustaja, Espoon kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja. Puolueiden tukirahojen väärinkäytökset ovat korruption selkeitä esimerkkejä.
Suomen H1N1-rokotteen valmistaja sponsoroi THL:ää kuudella miljoonalla
Lääkeyhtiöiden ja THL:n kaltaisten laitosten sponsorointi pitää ehdottomasti pitää erillään sillä lääkkeet eivät vain paranna, vaan voivat olla myös terveysriski tai jopa hengenvaarallisia väärien diagnoosien kautta jaettuna.
Rauhan ja kärsimystä vähentävän neuvottelukulttuurin tie on ainoa tapa rakentaa yhteistä monimuotoista maailmaa. Äänestän elämän puolesta?
Edustuksellista diktatuuria kansalle?
Enemmistön vastaisia päätöksiä yksi toisensa jälkeen nuijitaan eduskunnassa läpi, välillä hiljaisuudessa ja välillä mielenosoitusten kera. Vihreiden kaksinaismoraali tekee pahaa kun on itse ollut äänestämässä heitä ”edustamaan” agendaa, jota väittävät omakseen. Tosin valinta on aina ollut ”pienin paha”, sillä mitään sellaista puoluetta ei ole ollutkaan, jota olisin halunnut äänestää tämän 52 -vuotisen ikäni aikana. Vihreät äänesti loppusijoituspaikan puolesta, mutta ydinvoimaa vastaan. Tuon tulkitsen että jätteet kelpaa mutta energia ei. Ydinvoimaa tai ei, niin huonosti puolustettu uusiutuvien energioiden näkyvyys julkisuudessa kertoo varakkaan puolueen onnettomista mediakyvyistä. Vihreät ovat hallituksessa istumassa ja antoivat oman agendansa vastaisen ehdotuksen mennä päätettäväksi eduskuntaan tietäen sen menevän läpi ja kannattivat vielä loppusijoitusta, niin voi sanoa että vihreät ovat pettäneet äänestäjänsä 100%. Kokoomus, keskusta ja demarit ovat mitä ovat eivätkä ainakaan omia nuorisojärjestöjään kuuntele, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta kuten Timo Kaunisto, joka äänesti ei kaikille ehdotuksille. Aika näyttää onko mies sanojensa takana vai muuttaako aika hänenkin moraaliaan, kuten keskustan edustajille on kovin tuttua.( Päivitys: Timo Kaunisto julisti luomuruokaa ja viikon kuluttua GM tukeaan) Kreikkapaketti kelpasi vihreille kuten lex nokiat ja muut. Pohjavesien yksityistäminen ei herätä mitään kiinnostusta vihreiden riveissä, joten kokoomuksen miljoonat vihreiden sävyt alkavat hahmottua. Jos elämme kansan demokratiassa, niin miksi kansalle ei anneta äänestykseen vaihtoehtoa, kun tiedetään, että enemmistö päättäisi toisin. Ainakaan kansanedustajat eivät nykyisessä eduskunnassa ansaitse titteliään, sillä he eivät edusta kansaa.
| Piraattipuolue |
| Piraattipuolueen politiikasta, toiminnasta ja taloudenpidosta vastaa hallitus. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Nyt toimiva hallitus valittiin kevätkokouksessa 22.5.2010, joten sen toimikausi kestää vuoden 2012 ensimmäiselle puoliskolle. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa sekä kuusi varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä.Piraattipuolueen hallitus kokoontuu maantieteellisista syistä ja kokousten seuraamisen helpottamiseksi IRC:ssä, yleensä PirateNet-verkossa kanavalla #hallituskokous. Kokoukset ovat kaikille avoimia. Seuraavan kokouksen esityslista ja menneiden kokousten pöytäkirjat löytyvät wikistämme.Yleensä hallitus kokoontuu noin kahden viikon välein. Hallituksen tehtävänä on koordinoida toimintaa ja luoda sille puitteet. Aktiivit saavat järjestää paikallistason toimintaa vapaasti. Toiminnan järjestämisestä ja siihen osallistumisesta kiinnostuneiden kannattaa mennä kirjoittelemaan keskustelupalstallemme oman vaalipiirinsä keskustelualueelle. Mikäli sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä hallitukseen! |
olepiraatti.fi ja liity piraattien joukkoon tekemään avoimen tiedon yhteiskuntaa. Läpinäkyvyyttä päätöksentekoon ja valirahoituksiin. Avoimuuden hinta? Onko päätökset ostettavissa?
Vuosi sitten Suomen valtion velka oli reilut 52 miljardia euroa. Muutos on ollut dramaattinen. Ylivelkaantunut valtio menettää vähitellen itsenäisyytensä. Sen menoista päättävät muut ja sen tulot valuvat muille. Haluaako tai pystyykö Suomi katkaisemaan velkakierteensä?
Ne poliitikot, jotka velkaantumisesta päättävät, eivät ole enää vastaamassa, kun velat on maksettava. Sillä aikaa kun luit tämän, Suomen velka kasvoi noin 30 000 eurolla.
8.42010
Teollisuuden tuotteet saastuttavat. Kuka maksaa jätteiden siivouksen ennen kun hukumme niihin lopullisesti. Valmistajat on saatava vastuuseen tuotteidensa kierrätykseen ja ympäristön elinkolpoisuuden ylläpitämiseen. Haittaverot öljytuotteille, kemianteollisuuteen sekä lääketeollisuuden ympäristökuormitusta aiheuttaville tuotteille. Lisäaine verolla voisimme tukea ympäristöystävällisten tuotteiden kehitystä.
Muovista keittoa muistuttava riutta vahingoittaa ekosysteemiä.
Tyynellämerellä kelluu maailman suurin roskaläjä. Jäteriutta pysyy paikallaan pyörteiden ja virtausten avulla. Riutta ulottuu Kalifornian rannikolta lähes Japaniin asti, kertoo sanomalehti The Independent.
Valtamerentutkija ja johtava hylkytavaran asiantuntija Curtis Ebbesmeyer on jäljittänyt jäteriuttaa yli 15 vuoden ajan ja vertaa sitä eläimeen.
- Se liikkuu kuin suuri eläin ilman talutushihnaa. Kun tämä eläin tulee lähelle maata, niin kuin se tekee Havaijin rannikolla, tulokset ovat dramaattiset – jätelautta “oksentaa” ja ranta peittyy muovirojuun.
Ihmisten kuvitelmat muovisaaresta ovat tutkijoiden mukaan vääriä.Merellä lilluva jätekasa muistuttaa lähinnä muovista keittoa. Keitto koostuu kaikesta alkaen legopalikoista ja muovikasseista päätyen jalkapalloihin. Yksi viidesosa on peräisin laivoista ja öljylautoista. Muoviriutan arvioidaan olevan lähes kaksi kertaa Yhdysvaltain kokoinen.
Tutkimusten mukaan muovilautta aiheuttaa vuosittain yli miljoonan merilinnun ja 100 000 merinisäkkään kuoleman.
Muovilauttaa ei voi havaita satelliittikuvissa, koska se on vedenpinnan alla ja läpinäkyvä. Sen voi havaita ainoastaan laivan keulasta.
Vetoomus ohjelmistopatenttien estämiseksi Euroopassa
8.1.2010
Valtionyhtiöt ja kartellit
Euroopan unionin komissio on ryhtynyt tutkimaan useita yhtiöitä koskevaa eläinrehukartellia. Komissio on lähettänyt tutkintaa koskevan tiedoksiannon kartelliepäilyn piirissä oleville eurooppalaisille yhtiöille, joiden joukossa on myös suomalainen Kemira. Valtion omistusosuudet ja yhteistyöt kartellien, monpolien ja kohtuuttomien bonus/optiojärjestlmien kanssa muodostavat kuvaa korruption laajuudesta.
Lainauksia Kemiran myyntihetkiltä : Valtio on saattanut loppuun tarjousmyynnin Kemiran (osake, tiedotteet) osakkeista. Valtio myi 8 miljoonaa kappaletta Kemiran osakkeita 92,8 miljoonalla eurolla hintaan 11,60 euroa osakkeelta, tiedotettiin aamulla. Myynnin seurauksena valtion omistus Kemirassa laskee nykyisestä 55,1 prosentista 48,7 prosenttiin osakekannasta. Luopumalla enemmistöomistuksestaan yhtiössä valtio lisää Kemiran vapaasti myytävien osakkeiden määrää 14,3 prosenttia.
Kaupan jälkeen on kyselty, myikö ministeri osakkeet tiskin alta liian halvalla kotimaiselle ostajalle. Suurin oppositiopuolue Sdp arvosteli kaupan jälkeen sitä, ettei kauppaa avoimesti kilpailutettu. Myös kauppahintaa moitittiin liian alhaiseksi. Valiokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari ei ollut kuitenkaan omasta puolestaan täysin tyytyväinen ministeri Häkämiehen selvityksen antiin. Skinnarin mukaan kaupassa kiinnostaa hinnan lisäksi se, mitä yhtiölle tehdään ja mitä veronmaksaja siitä hyötyy. Valiokunta päättää lokakuussa, ketä se vielä kuulee asiassa.
Häkämies kertoi selvittäneensä valiokunnalle myynnin taustoja ja toteutusta. Hän tulkitsi valiokunnan olleen erittäin tyytyväinen selvitykseen. Valtio säilyy edelleen merkittävänä omistajana, ja yhtiön tulevaisuudennäkymät uuden omistajapohjan kautta ovat varmasti lupaavat, ministeri selvitti.
Häkämiehen johdolla on suomen valtion omaisuutta myyty yli 1,3 miljardin € edestä. Monen mielestä vieläpä polkuhintaan. Suuret kaupat ovat lihottaneet johtoportaiden optioita, mutta mitä hyötyä niistä on ollut valtiolle. Häkämiehen ja Kataisen vaalirahoitusta on tullut veroparatiisiyhtiöltä. Työttömyys on kasvanut jokaisen kaupan kohteessa ja toimintoja on siirretty Kiinaan ja muihin halpatuotantomaihin. Vientiä tuetaan verorahoilla, mutta kotimaan markkinoita ja pienyrittäjiä syrjitään. Lopputulokseksi saan . Huono hallitus.
1.1.2010
Veroparatiiseihin kätketyn rahan määrän arvioidaan olevan kolmannes maailman varoista.
Kysymykseen, miksi valtioiden hallitukset eivät reagoi veroparatiisitileihin, voi mielestäni olla vain yksi vastaus, korruptio. Keskustan lautakasoista tai kokoomuksen Thaimaan matkoista uutisoidaan tietoisesti kansalaisten hämäykseksi, ettei julma totuus isoista rahoista tulisi puheenaiheeksi. Kenelle tahansa hyvässä asemassa olevalle voidaan avata numerotili veroparatiiseihin ja luvata mukava työpaikka jossain “virastossa” tai liitossa, tai tutkimuskeskuksen johdossa, kunhan tärkeät päätökset ajetaan läpi monopoliyhtiöiden etujen mukaisesti. Maan tapa on todellisuudessa maailman tapa. Kykenemme vaikuttamaan ainoastaan valinnoillamme kuluttajina sekä poliittisten päättäjien, joita olemme äänestäneet, tarkkailulla. Internet anta meille verkottumisen mahdollisuutta, jota pyritään kaikin keinoin rajoittamaan ja seuramaan(vakoilemaan). Sain uuden ryhmän kontaktitiedon johonka suosittelen tutustumaan. Ryhmä löytyy myös facebookissa. 11-28 triljoonaa on sentään kohtalainen summa verotonta.
16.12.2009
Energia
Ruoka syötäväksi ja jätteistä energiaa
Protestista alkunsa saanut viljan poltto lämpöenergiaksi on poliittisesti häpeällistä ja uhkaa muiden viljeltyjen biopolttoaineiden tavoin globaalisti makeanveden varastoja. Energiakeskustelusta on tarkoitushakuisesti vaiennettu biokaasun hyötökäytön mahdollisuudet. Next Energy tapahtumassa kysyessäni hallituksessa istuvien vihreiden edustajalta Janina Andersonilta, kuinka on mahdollista, että vihreät eivät ole asiaa ottaneet esille, vastasi hän kaikkien kuullen, että isot energia yhtiöt kieltävät aiheen käsittelyn. Toisin sanoen hallituksen toimista päättää ulkopuoliset tahot. Asia on siis poliittinen ja nykyinen huomio poliittiseen korruptioon eduskunnasta kuntapäättäjiin, sekä virkamiehiin selittää tilanteen. Kun yleisesti väitetään, että bioenergian tuottaminen kuluttaa ravintovaroja, ei asia ole totta biokaasun osalta, esimerkkinä Korvenmäenkunta kaatopaikalla kerätty metaani, josta tehdään sähköä ja lämpöä. Orgaanisen jätteen käsittely tuottaa aina metaania. Kompostoinnissa se hajoaa ilmakehään ja digestoinnissa (mädätyksessä) kerätään metaani talteen ja hyötykäytettään tai poltetaan liekkinä. Metaania poltetaan vedenpuhdistamoilla valtavia määriä, vaikka hyötykäyttö olisi varsin helppoa. Maanviljelijöitä olisi tuettava lannan ja biomassan kaasuttamisessa, jolloin hajuhaitat vähenisivät ja maatilat saisivat oman energialähteensä. Maailmalla on monta toimivaa esimerkkiä. Mitään uutta ei tarvitse keksiä. Ruotsi on jo pitkällä biokaasun kaupallisessa toiminnassa ja luonut kattavan ajoneuvojen tankkausverkoston jota myös julkinen liikenne hyödyntää. Tukholman vesilaitokselta jaetaan tuhansiin kotitalouksiin biometaania talouskäyttöön ja liikennepolttoaineeksi. Tukholman talouksissa asennellaan vauhdilla jätemyllyjä lisäämään kapasiteettia orgaanisen jätteen siirtoa vednpuhdistamoille. Tukholma teki biokaasuratkaisut aikoja sitten ilman valtion osallistumista asian. 2,5 miljoonaa kiloa biojätettä siirretään Salon alueella kumipyörillä Forssaan. Salolaiset maksavat siiis energiajätteeen poiskuljetuksesta, vaikka korvenmäelläkin on jo biokaasun hyötykäyttömahdollisuus. uusi salo on laajalla alueella ja useilla entisillä kunnilla on jonkintasoinen vedenpuhdistus valmiina, jonka modifioiminen digestoivaksi ei ole kustannus kysymys, vaan poliittinen. Hajautettu kaasun keräys antaisi myös paikallisille maatalouksille mahdollisuuden järkevään orgaanisten jätteidenkäsittelystä tuotettavaan energiaan ja parantamaan elinkeinomahdollisuuksiaan. Kun huomioidaan että ruotsissa ei ole maakaasua lainkaan edistämässä tai tukemassa metaanin käyttöä, on saavutus esimerkillinen. Biokaasu on kotimaista ja paikallista, eikä energiamarkkinoiden pörssiheilahtelut vaikuta sen saatavuuteen. Ympäristö ja ilmasto- sekä ympäristöpoliittisesti biokaasun talteenotto ja hyötykäyttö on hinta/laatu suhteessa ehdottomasti paras. Viljan polttamisen eettiset arvot ovat kestämättömiä. Ennemmin viljaa voisi viedä kehitysalueille suorana ruoka-apuna ja kasvattaa siten kehitysapua, kuin tuhota ruokaa polttamalla. Monopolivapaan energian puolesta.
“Suomessa tuetaan ilmastovaikutuksiltaan kaikista haitallisinta energiamuotoa eli turpeen polttoa vuosittain noin 50-100 miljoonalla eurolla. Turve on syöttötariffin piirissä, ja erityisesti turpeen vapautus valmisteverosta on luonut sille keinotekoisen edun suhteessa puuenergiaan, Virkamäki sanoo.”
Eurooppa voisi saada kaiken tarvitsemansa sähkön uusiutuvista energialähteistä vuonna 2050, sanoo kansainvälinen konsulttiyhtiö PricewaterhouseCoopers raportissaan. Tavoitteeseen tarvittava teknologia on jo olemassa.
Tavoitteen toteuttaminen edellyttää suuria investointeja Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän aurinko- ja tuulivoimaloihin, Pohjois-Euroopan ja Pohjanmeren tuulivoimaan, Skandinavian ja Alppien vesivoimaan sekä meri- ja biomassavoimaloihin.
Euroopan sähköverkot tulisi muuttaa uudenaikaisiksi “älykkäiksi” verkoiksi, jotka reagoivat kulutuksen muutoksiin.
Tällä hetkellä Euroopan sähkönkulutuksesta puolet katetaan alueelle tuoduilla energianlähteillä ja osuuden arvioidaan nousevan lähivuosikymmeninä noin 70 prosenttiin. Jos Eurooppa siirtyisi uusiutuviin energianlähteisiin, tuontiraaka-aineita ei tarvittaisi vastaavassa määrin, mikä lisäisi tuotannon varmuutta.
Uusiutuvien lisääntyvä käyttö edellyttäisi Euroopan sähkömarkkinoiden yhdistämistä ja avaamista. Kaikkien maiden tulisi voida myydä ja ostaa sähköä niin paljon kuin ne haluavat, suosittelee PricewaterhouseCoopers.
Biokaasuyhdistys:
http://www.kolumbus.fi/suomen.biokaasukeskus/docs/Lehdist%F6tiedote_sy%F6ttotariffi051009.pdf
10.12.2009
Obama sai Nobelinsa ja tervehti ilmastomuutoksen kanssa painivia poliitikkoja.
Haluaisin silti napsasta pienen uutisen hänen kotimaastaan. Obama pyrkii parantamaan pienyrittäjien asemaa kehittämällä oman maan infraa varaamalla budjettiin sitä varten tuntuvasti panoksia.
http://www.nytimes.com/2009/12/09/us/politics/09jobs.html?_r=1&WT.mc_id=fb_nyt893&WT.mc_ev=click
No en puutu amerkkalaiseen politiikkaan sen enempää, mutta olisiko syytä ottaa mallia Obamalta? Suomalaiset poliitikot julistavat aina viennin nimeen vientitukia jaellen. Kun se sama lama aina tulee ja silloin valitellaan että, kun se vienti ei vedä niin on muka mahdotonta parantaa oman maan oloja. Jos kotimaan markkinat olisi kunnossa ja pienyrittäjiä ei vainottaisi, olisi lama kauempana kotimaasta. Vahva kotimarkkinatalous pitäisi helposti pienen kansan ( 5 miljoonaa ) kuosissa ilman pörssikeinottelua. Häkämies muistaa muistuttaa ettei pörssiyhtiöitä sovi neuvoa, joten pidetään valtiojohtoiset yhtiöt irti pörssistä ja kotimaisessa omistuksessa. Ostaisitko sinä paikallisen terveyspalvelun osakkeita? Myös maataloudessa työtä tekevät tietävät kuinka tiukassa nuorassa kuljetaan, kun virkamiehet sanelevat kaiken mitä saa tai voi tehdä. Mitä pienempi tila, sitä huonompi palvelu ja kuinka ollakaan naapurin suurtilallinen nielaisee pienet tilat ympäriltään virkamiesten suosiollisella avustuksella. Kaikilla pienyrittäjillä on köysi kurkulla kun kuuleekin sanan virkamies. Kotimaiset lammasfarmarit jotka kasvattavat luomulihaa tietävät kuinka julmaksi peli voi mennä. MOT esitti ohjelman jossa parin kilometrin päässä asuvan naapurini karja teurastettiin julmasti pihalle perheen silmien edessä. Terastusryhmää rahoittavat johtavien lihateollisuuden omistajat. Tapaus on järkyttävä näyte virkamiesten korruptoituneesta toiminnasta. Tämänkaltaisesta traumasta toipuminen on perheelle mahdotonta.
Suomalaisen pienyrittäjän elämää…
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=501&a=4445
http://blogit.yle.fi/mot/lampaiden-haamut
1.12.2009
Kööpenhaminan ilmastokokouksen alla Kiinan ja Intian johtama 77 kehitysmaan ryhmä on tehnyt esityksen ns. vihreiden teknologioiden vapauttamiseksi patenteista. Tavoitteena on saada hiilidioksidipäästöjä vähentävät uudet keksinnöt nopeasti ja edullisesti ns. pakkolisensoinnilla myös köyhempien maiden käyttöön. Kansainvälinen poliittinen piraattiliike tukee nykyisen patenttijärjestelmän purkamista.
Vaihtoehto lääkepatenteille.
Etenkin Euroopassa, jossa on voimakkaasti rahoitettu julkinen terveydenhuolto, valtaosa lääketeollisuuden myyntituloista tulee suoraan hallituksilta. Euroopan lääketutkimuksen kattojärjestö EFPIA kertoi vuoden 2006 raportissaan (sivulla 37), että valtaosa lääkkeiden kuluista tuli valtioiden korvattaviksi – esim. Suomen valtio maksoi 66%, Saksan 90%, Ranskan 95% ja Alankomaiden 99,7% kaikista lääkeostoksista. Isojen lääkeyhtiöiden omista yhteenvedoista ilmenee (esim. Novartis [sivu 143], AstraZeneca), että niiden saamista myyntituloista noin 15% käytetään tutkimukseen ja uusien lääkkeiden kehittelyyn. Onko patenttijärjestelmä todella tehokkain tapa rahoittaa tutkimusta, kun lääketeollisuus itsekin myöntää käyttävänsä 85% valtioilta saamistaan rahoista muihin tarkoituksiin – ja kun sitä samaan aikaan laajasti kritisoidaan ja pidetään toimimattomana?
Vaihtoehtona olisi, että hallitukset rahoittaisivat itse lääketutkimusta suoraan, vapauttaen kaikki tutkimustuloksensa vapaaseen käyttöön. Ruotsin Ruoka- ja lääkehallinnon raportti ilmoittaa (sivu 13) lääkkeiden hinnan pudonneen keskimäärin 70 prosenttia, kun niiden patenttisuoja on rauennut ja markkinoille on tullut halvempia kopioita. Tässä on kyse 20 vuotta vanhoista lääkkeistä joilla on ollut runsaasti aikaa vakiinnuttaa asemansa markkinoilla ja siten heikentää halvempienkaan lääkkeiden kilpailukykyä – ihmisillä on taipumus luottaa samoihin tuotteisiin, joita ovat aina käyttäneet. On siis todennäköistä, että vapaa kilpailu romahduttaisi vielä enemmän uusien, juuri markkinoille tulevien lääkkeiden hintoja.
Puhtaan paikallisen ravinnon tuottajia pitää suojella. Paikallispolitiikkaan korruption avulla vaikuttavat suuret kauppaketjut sekä monikansalliset yhtiöt heikentävät pienyrittäjien ja viljelijöiden mahdollisuuksia tarjota palvelujaan sekä tuotteitaan lähimarkkinoilla. Maatalouden uusiutuvan paikallisen energian hyötykäyttöä on kannustettava sekä patenttivapaiden viljelykasvien ja tuotantoeläinten säilyttäminen on taattava.
Kopiointioikeus (copyright) ja yksityisyys.
Tällä hetkellä tiedostonjakaminen rehottaa valtoimenaan. Laittomat tiedostot liikkuvat Internetissä kaiken muun liikenteen seassa, samoja reittejä, joita käyttävät mm. verkkopankkimaksut, henkilökohtaiset sähköpostit ja täysin lailliset tiedostonsiirrot. Tiedostonjakamista ei ole mahdollista saada kuriin ilman, että kaikkea tätä liikennettä ruvetaan seuraamaan. Länsimainen oikeuskäytäntö on sallinut kirjesalaisuuden paikoittaisen rikkomisen ja ihmisten salakuuntelun, mikäli on ollut vahvaa näyttöä siitä, että nämä ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin. Itsessään tämä siis ei olisi täysin ennenkuulumatonta. Ennenkuulumatonta on kuitenkin, että tämänlaista seurantaa kohdistettaisiin toimintaan, jonka rajoittamiseksi olisi tarpeellista tarkkailla käytännössä kaikkia kansalaisia, soveltaen tarkkailua myös kaikkeen verkossa liikkuvaan henkilökohtaiseen ja arkaluontoiseen materiaaliin. Sen lisäksi, että tämä olisi kansalaisoikeuksien räikeä rikkomus, veisi se myös viranomaisilta merkittävät määrät resursseja, joita tarvittaisiin vakavampien rikosten hoitamiseen.
Tekijänoikeusjärjestöt ovat myös pyrkineet lobbaamaan itseään sekä Internet-palveluntarjoajia valvomaan ihmisten tiedostojen jakamiskäyttäytymistä ja esimerkiksi katkaisemaan näiden Internet-liittymän, mikäli rikkeitä havaittaisiin. Tämänlainen ratkaisu antaisi yksityisille, kaupallisille toimijoille vapauden seurata ihmisten henkilökohtaista viestintää usein hyvinkin kyseenalaisilla perusteilla, ilman oikeudellista turvaa. On teknisesti mahdotonta seuloa kaikkea laitonta tiedostonjakamista ilman, että samalla tarkkailtaisiin täysin laillista Internet-toimintaa – yhtä mahdotonta kuin laittaa poliisi avaamaan vain ne kirjeet, joissa puhutaan rikoksista.Lisäksi tiedostonjakorikkomuksista on hyvin helppo lavastaa syylliseksi.

