Tiedon vapaus
elokuu 5, 2010
Blogi Uusi suomi / Petri Lagus
Nykyiset blogikirjoitukseni ovat siirtyneet Uusisuomi sivustolle.
Historiamme huonoin hallitus ja oppositio.
Demokratian viholliset eduskunnassamme. Nykyinen hallitus on historiamme huonoin. Se on heikentänyt yksityisyydensuojaa, toteuttanut tietoyhteiskunnan alas-ajon , kasvattanut harmaata taloutta, monopolisoinut energiamarkkinoita, vähentänyt valtion omaisuutta myymällä tuottavia yhtiöitä, taannut lainoja valtioille, vaikka raha menee vain yksityisten pankkien korkojen kiskontaan, luovuttaa kansallisomaisuutta veropartiisiyhtiöille jne. lista jatkuu. Hallituspuolueiden rivien rakoilu kertoo karua tarinaa, kuten kolmen koplaus puheetkin.
Hallituspuolueen edustaja Uusipaavalniemi sanoo: Suomea odottaa “täydellinen ahdinko” ja vaihtaa puoluetta.
Oppositio on ollut täysin onneton kumileimasin, eikä ole onnistunut edes herättämään kansalaiskeskusteluja ahdingostamme. Eduskuntapuolueet ovat häpeäksi demokratialle kabinettisopimuksillaan ja ryhmäkureineen äänestyksissä loukkaavat äänestäjiensä antamaa mandaattia.
Piraattien rivit vahvistuvat hyvää vauhtia vaaleja kohti ja ehdokkaista löytyy vaihtoehtoja kaikille. Ryhmäkurista vapaat piraatit edustavat siten äänestäjän todellisia arvoja. Piraattien avoimuus pyrkii mahdollistamaan myös kansan aktiivisen osallistumisen päätöksentekoon.
Arvostetuilta nettiaktivisteilta täysi tuki Wikileaksille
STT… ( ”Jos lait ovat vääriä, niitä täytyy voida rikkoa aatteidensa vuoksi vaikka joutuisi vankilaan, kuten Gandhi ajatteli”, sanoo nettiaktivisti John Buckman. Hän on Electric Frontier Foundation EFF:n hallituksen puheenjohtaja. Yhdysvalloissa toimiva järjestö on keskittynyt kansalaisoikeuksien puolustamiseen internetissä.)
Valtamedia hyökkää sananvapautta vastaan. “Verkon vaarat todellisia” julistaa iltalehtipääkirjoituksessaan, jota voi pitää lehden edustamana mielipiteenä. Internet on avoimuudessaan ainoa vapaan sanan levittämisen väline. Lehti siis haluaa rajoittaa tiedon vapautta, koska se on lehden kauppatavaraa. Kuka ostaisi Nykäsen surullista tarinaa, kun saamme verkossa jaettua esim. facebookissa maailmalta linkkejä reaaliajassa. Kun kansa on aktivoitunut kertomaan maailman asioista ja omalla kustannuksellaan sitä levittää sekä kritisoi, on vanhat mediatalot tulleet tiensä päähän. Maksettu media tunkee manipuloivia uutisia ja mainontaa, mutta kansa on jo löytänyt verkkonsa, missä voi itse valita aiheet ja kiinnostuksen kohteet. Tiedostojen kopiointia ja jakamista ei voi estää ja siksi media yrittää käyttää taiteilijoita marttyyreinään. Tosin taiteilijat jotka ovat suurien yhtiöiden kassavirtoja, ovat suuren koneiston luomia viihdetuotteita ja kulttuuria saa hakea suurennuslasilla massatuotteista. Netissä leviää myös vapaa kulttuuri, joka lähtee tekijöistään eikä sopimuspapereista. Jos jollain sivulla löytyy rikollista materiaalia, voi siihen puuttua. Omalla nimellä kirjoitettujen blogien määrä on jo kasvanut vaikuttavaksi tekijäksi yhteiskunnallisessa keskustelussa. Jos joku kokee ahdistusta jonkun toisen kirjoituksista, voi yhdellä napinpainalluksella vaihtaa sivua. TV on siltä osin hankalampi kun pitää löytää kaukosäädin tai ainakin nousta tuolilta, joka voi monelle huonokuntoiselle aiheuttaa tuskastumista. TV.n sisällöstä puhumattakaan. Jos tuhannen kertaa esitetyt uusinnat ei kiihota, voi valita tietysti jonkun asemainoselokuvan missä murhamättöriistotappo on koko elokuvan uljas ydin. Ihminen joka istuu päätteen ääressä ja tutkii pientä maailmaamme, tulee nopeasti tietoiseksi siitä. Monopolit haluavat omistaa tiedon ja sen avulla hallita kuluttajalampaitaan teuraalle.
ILTALEHTI: “Suomi on avoimeen lähdekoodin nimiin vannovana yhteiskuntana kenties erityisen haavoittuva. Myös yksilötasolla kannattaa pitää mielessä, ettei verkko merkitse vain mukavia asioita. Google- ja Facebook-villitys ovat saavuttamassa kyllästymispisteensä. Niiden muodostama uhka yksityisyyden suojalle on itse kunkin syytä ottaa vakavasti.”
Yksityisyyden suoja ja vapaa lähdekoodi ovat eri asioita. Yksityisyyden suojaa olisi iltalehden syytä käydä kysymässä nykyiseltä hallitukseltamme joka sitä on jatkuvasti romuttanut.
Eduskuntavaalit 2011
Seuraavissa vaaleissa on paljon pelissä. Sananvapautta ja yksityisyydensuojaa on heikennetty nykyisen hallituksen toimesta dramaattisesti ja media vaikenee tärkeistä poliittisista päätöksistä. Immateriaalioikeuksia käytetään protektionistisesti energiateollisuuden pantatessa ympäristöystävällisiä keksintöjä. Geenipatentit ja lääkepatentit ovat nostattaneet kansanliikkeitä maailmanlaajuisesti. Tavaramerkkejä käytetään hyväksi veroparatiisi yhteyksissä, vaikka niiden tehtävänä olisi suojata tuotetta laittomilta kopioilta. Koko tekijänoikeuslaki on niin sekava ettei siitä saa selkeää tulkintaa, vaan jokainen kiista ruokkii vain lakimiesten armeijaa. Energiakeskustelua käydään vain lobbareiden suulla ja todellisia vaihtoehto energiaratkaisuja ei oteta julkiseen vertailuun (esimerkkinä biokaasu). Nykyiset valtapuolueet sortuvat sisäisiin kriiseihinsä. Läpinäkyvyyttä ei saada aikaiseksi ja kansaa vieraannutetaan politiikasta kapulakielellä ja virkamiesten ylimielisellä vastuuttomuudella.
Politiikka on kaikkien asia, eikä sitä voi ulkoistaa pienelle eliitille, joka jakaa valtion omaisuutta hyväveli verkostolleen. Kansalle heitetään provosoivia luita kaluttavaksi toistuvilla maahanmuuttaja yms. uutisoinneilla vaikka miljardeja siirtyy kaikessa hiljaisuudessa veroparatiiseihin suoraan eläkesäästöistä, tukiaisrahoista, metsäteollisuudesta jne. Perhe politiikkaa on nykyään se että isovanhemmat ei enää kuulu ydinperheeseen ja pieniä kyläkouluja lakkautetaan, vaikka juuri ne tukevat asutusta maaseudulle. Missä on nykyinen perhepolitiikka? Pienyrittäjyyttä ei tueta maassamme lainkaan, vaan keinotekoisella ja korruptoituneella kilpailutuksella tuodaan suurkansallisia monopoleja pienten kylien kunnallisiin palveluihin. Vientiä tuetaan, vaikka on taantuma ja kysyntää ei ole.
Vaadin kotimaan markkinoiden ja paikallisen yrittäjyyden suosimista omavaraisuuden saavuttamiseksi, ettemme ole pörssikeinottelun kuplien varassa. Perintöveroa ei saisi vaatia asunnon tai maatilan siirtymisestä seuraavalle sukupolvelle, sillä on kohtuutonta joutua myymään kotinsa vain verottajan tai naapurissa vaanivan suurtilallisen kasvutarpeen tyydytykseen . Päihdepolitiikka keskittyy kukkapurkien sakottamiseen ja tuhlaa voimavarojaan kansalaistottelemattomuuteen. Jos laajaa kansalaistottelemattomuutta esiintyy, olisi syytä tarkistaa säädöksiä. Alkoholiongelmat kasvaa vaikka valtiolla on monopoli ja verotulot sen käytöstä.Vain äänestämällä voimme vaikuttaa rauhanomaisesti muutokseen, sillä äänestämättä jättäminen tukee pienen eliitin järjestelmällistä kansanvallan murentamista ja luonnonvarojen yksityistämistä.
75% kehostamme on virtaavaa vettä.
Itämeri on törkeässä kunnossa ja on turha syyttää viljelijöitä verorahoilla tuettujen väkilannotteiden levittämisestä. Poliittisilla ratkaisuilla on tultu tilanteeseen missä vesien suojelun sijasta on tuettu teollisuuksia jotka turmelevat vesistön.
Vedestä joka kiertää planeetallamme pilvistä sateeksi ja sadevedestä suodattuen pohjavedeksi ja ilmankosteudeksi, sekä puroista jokien kautta järviin ja meriin, käydään kiihtyvää taistelua ahneiden veroparatiisi korporaatioiden ja kansojen välillä. Kasvottomat korporaatiot ovat korruption avulla päässeet jo liian pitkälle ja planeettamme saasteet ovat heidän teollisista laitoksistaan lähtöisin. Vesivarojen yksityistäminen on jo saavuttanut huippunsa esim. Deneverissä, jossa sadeveden talteenotto on kielletty lain voimalla. Oletko sinä valmis luovuttamaan 75% itsestäsi veroparatiisin omistukseen, kun joudut maksamaan veroa jo sadepisaroistakin? Minä en ole.
http://www.fifi.voima.fi/uutinen/Kiinan-vesiekologinen-romahdus-syvenee/180
7.2.2010
Vesi
Voiko kotikaivoni vallata jokin tuntematon suuryhtiö? Kovia kokee ainakin alias “Vesi Esa” EsaVaherto. Lainaan tässä Eveliina Sirkeisen kirjoituksen luettavaksi.
Vesi-Esa pullottaa pelastusta kansalle 15.07.2009
Eveliina Sirkeinen
Esa Vaherto pitää vesijohtovettä terveydelle vaarallisena. Hänen yrityksensä pumppaa Petäjävedellä Kuohun Kirkasta Terveysvettä pulloihin 45 metrin syvyydestä. Moniko tietää, että parasta aikaa Kuohulla käydään 30-vuotista yhden miehen sotaa ”kansanmyrkytysjärjestelmää” vastaan? Tämä yksi mies on vesiyrittäjä, rakennusurakoitsija, hyväntekijä, radikaali ravitsemuksen korpipoliitikko ja sinnikäs taistelija Esa Vaherto, 71.Vaherto kytkee yhteen ravitsemuskulttuurin ja yhteiskunnallisen vallankäytön omaperäisellä tavalla. Vaherton mukaan hänen vastustajanaan on systeemi, joka syöttää ja lääkitsee ihmiset kipeiksi ja ottaa heiltä rahat pois. Vaherton valttina on palkittu porakaivovesi. ”Jokaisella on oikeus puhtaaseen veteen varallisuuteen katsomatta”, lukee kyltissä keskellä metsää. Vieressä on rivi hanoja. Niistä voi laskea haluamansa määrän vettä vitosella, köyhänä vastikkeetta. Tuote on Kuohun Kirkas Terveysvesi. Vesi virtaa hanoihin 45 metrin syvyydestä, graniittikallion alaisesta vesiesiintymästä. Vesi on harvinaisen hyvälaatuista ja maailmankuulua. Se palkittiin maailman toiseksi parhaana pullovetenä Berkeley Springsin kansainvälisessä laatu- ja makukilpailussa Länsi-Virginiassa vuonna 2005. Vaherto löysi runsaan vesiesiintymän 70-luvulla. Kuohun Kirkas oli aikanaan ensimmäinen pulloveden myynnin aloittanut yritys Suomessa. Viidestä porakaivosta yksi on tuonut vedet ja helpotuksen monen vaivoihin. Vaherton suurin asiakas on Kesko, joka välittää Kuohun Kirkasta ympäri maan. Vaherto uskoo, että esiintymästä riittäisi tarvittaessa vettä koko Jyväskylälle. Yrittäjä puhuu elävästi elävästä vedestä. Ilman elävää vettä ei olisi hänen mukaansa Vesi-Esaa. Vaherto itse löysi avun elävästä vedestä ja kasvisravinnosta vakavaan sairauteen. Vaherto ei niele vesijohtovettä eikä viranomaisen väittämiä vesijohtovedestä. –Vesijohtovesi on myrkytetty. Vesijohtoja ei ikävä kyllä ole rakennettu ruostumattomasta teräksestä ja siten hanaveden mukana juodaan ruostumisenestoainetta sekä bakteerien tuhoamisaineita. Talousvedeksi hanavesi käy, mutta juomavedeksi se ei sovi. Hanavesi on Suomen suurin syövän aiheuttaja, sillä se tappaa suoliston bakteerikannan.
Myös lisäaineiden kyllästämä, pitkälle käsitelty ruoka saa häneltä huutia:
–On sietämätöntä, etteivät ihmiset tiedä, mitä ja millaisia määriä E-alkuisia lisäaineita he itseensä pumppaavat. Tieto on tarkoitushakuisesti riistetty. Elintarviketeollisuus tuhoaa ravinnon luonnolliset entsyymit ja myrkyttää sen lisäaineilla. Viranomaiset hyväksyvät kaiken mukisematta. Vaherto on lukenut vinon pinon aiheesta sekä ottanut rajusti yhteen viranomaistahojen kanssa jo yli kolmekymmentä vuotta. Huoli lähimmäisen ja eritoten nuorten terveydestä nostaa miehen barrikadeille yhä seitsenkymppisenäkin. Vaherto on tunteita herättänyt ja kiistelty hahmo. Järjestelmän ja byrokratian hampaan vahva vastustaminen on vaatinut veronsa. Häkki heilahti Vahertolle hänen mukaansa tuulesta temmatuissa veroasioissa; konkurssi ja velka veivät luottotiedot. Kiista vesipullojen etikettiteksteistä saattoi Kuohun Kirkkaan aikanaan osittaiseen myyntikieltoon. Elintarvikevirasto vaati poistamaan etiketeistä muun muassa kohdan ”puhdas”. Se olisi antanut aihetta epäillä kilpailevien tuotteiden puhtautta. Yritystä on yritetty ostaa useasti. Vesi-Esa kieltäytyy myymästä.
Linkki aiheeseen:
.http://www.kyronjokilaaksonvesi.fi/toiminnanohjausjarjestelma_iso_22000.html
Suomen Vesiyhdistys ry
Finnish Water Forum on perustettu
Suomen Vesiyhdistys ry oli mukana perustamassa Säätytalolla 27.4.2009 Suomen vesifoorumi ry:tä eli Finnish Water Forumia. Kaikkiaan 37 julkisen ja yksityisen sektorin edustajaa oli läsnä perustamiskokouksessa, kuten kolme ministeriötä (UM, MMM, YM) sekä useita sektoritutkimuslaitoksia, yliopistoja ja korkeakouluja. Alivaltiosihteeri Marjatta Rasi valittiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi ja tutkimusprofessori Seppo Rekolainen väliaikaiseksi toiminnanjohtajaksi. Finnish Water Forumin (FWF) tarkoituksena on tiivistää verkostoitumista Suomen vesisektorin vahvistamiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi kansainvälisillä markkinoilla. Vedestä on tullut monilla alueilla strateginen luonnonvara, ja ilmastonmuutoksen odotetaan pahentavan tilannetta. Taloustaantumasta huolimatta vesisektorin markkinoiden ennustetaan kasvavan. FWF:n jäseneksi voi liittyä mikä tahansa vesialalla toimiva yhteisö
1.1.2010
Maan tapa.
Tapoihin on tehtävä parannus, joka palauttaa kansalaisten luottamuksen politiikkaan. Kuinka se voi onnistua jos poliitikot eivät luottamusta ansaitse? Viidennes Loviisan kunnallisvaalien ilmoitusvelvollisista on jättänyt tekemättä lakisääteisen vaalirahoitusilmoituksensa määräajassa.
Piraatit vaativat läpinäkyvyyttä kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa politiikasta virastoihin. Nykyinen järjestelmä on korruptoituneena muodostanut maan tavan, joka ei ole demokraattinen. Tämä on julkinen salaisuus. Tulevaisuus muodostuu äänestäjien rohkeudesta tehdä muutos. Nykyinen lama johtuu poliittisista päätöksistä sekä hyväveli/virkamies kytköksistä ja vuoristoratakäyrää syöksähtelevää pörssiä ohjaavista oligarkeista. Vapuden käsite on otettava julkisen pohdinnan kohteeksi uudestaan ja uudestaan, sillä sen sisältö hämärtyy herkästi kurjuuden kauppiaiden iskulauseisiin maksetussa mediassa.
Vapauden verkko
Elämme verkottumisen aikakautta. Kansalla on nykyisen tietotekniikan ansiosta vapaa media käytössä, joka mahdollistaa omien ajatusten julkaisemisen ilman sensuuria. Tätä vapautta ei kyetä ylläpitämään ilman useiden kansalaisjärjestöjen taholta nousevaa jatkuvaa painostusta, koska totuuden rajoja pyritään hämärtämään monopoleja tavoittelevien oligarkkien taholta. Rahalla saa valheellisen mainoksen mediaan joka muokkaa massan valintoja. Asiantuntijat kertoavat esim. raffinoidun sokerin terveyshaitoista, jota käytetään lähes kaikissa teollisissa jalosteissa, silti saa mainokset massan luottamaan tuotteisiin, vaikka mainoksilta ei vaadita tuoteselosteita.Makeisa ja limuja myydään mielikuvilla lapsille, vaikka ne edustavat terveyshaittojen terävintä kärkeä alkoholin ja transrasvojen kanssa. Molekyylianimaatiot luovat kuvaa “tieteellisistä faktoista” kuinka kemia vaikuttaa suotuisasti kehossamme tai tekstiileissämme jne. Totuus ei ole animaatiota. Hormonivalmisteita myyvät yhtiöt eivät mainosta hormoonien kulkeutumista vesisitöihimme ja maaperäämme ja edelleen ravintoomme. Shamppookauppias ei julista keinotekoisten hajuaineiden tarkoituksena olevan tuotteen pahan hajun poistaminen, eikä sitä totuutta, että puhtaana ja raikkaana markkinoitu tuote läpäisee jätevesipuhdistamot ja kyllästää ruokakalamme ja saastuttaa vesistömme. On sietämätöntä että kansan tarvitsee hakea netistä tietoa josta virannomaiset vaikenevat, vaikka kansalaiset maksavat heidän palkkansa verorahoilla. Verorahoja jaetaan tukina teollisuudelle, jonka omistajat ovat pörssiyhtiöitä. Markkinatalous tarvitsee siis tukea. Suomalainen veronmaksaja tukee kasvottomia veroparatiisiyhtiöitä. Ihmettelen syvästi oman etunsa vastaisesti valtapuolueille ääntänsä antavaa äänestäjää. Onko kysymyksessä jonkinlainen Tukholma syndrooma?
19.12.2009
Kööpenhaminan kokous osoitti kuinka vanha pinttynyt politiikka on tullut tiensä päähän. Meidän on haastettava huonot johtajat. Meditoidaan sitä katsellessame animoitua kertomusta tavaran tarina.
10.12.2009
Mediamaksu
Nykyisen hallituksen tietoyhteiskunta osaamattomuus tulee taas tänään esille, kun mielenosoittajat jakavat ilmaista tietoa eduskunnalle. Tiedon vapaan jakamisen sijaan hallitus yrittää tehdä YLE:n ohjelmista pakkoveroa, jota kerättäisiin epäoikeudenmukaisesti tasaverona per talous. Köyhän yksinäisen ihmisen talous ja töissä käyvän pariskunnan talous ovat hyvin erilaiset. Meillähän ei tekstit YLE:n ohjelmissa näy, enkä juurikaan ole kiinnostunut hallituspuolueiden propagandasta, jota YLE edustaa. Loputtomasti toistettavat uusintojen uusinnat ovat vain energian ja kansantalouden tuhlausta. Jos YLE ryhtyisi lähettämään riippumattomien tutkijoiden dokumentteja ja uutisia, ne riittäisivät Teema kanavan insertteinä ja 1 & 2 voitaisiin myydä pois tai lopettaa. Kuluneiden hömppäsarjojen ja muunnellun “totuuden” toistamisesta valtakunnan verkossa ei kukaan ole valmis maksamaan. Valtiolla on velvollisuus tiedoittaa kansalaisiaan tärkeissä asioissa ja tehtävä se verovaroista kerätyllä budjetilla. Tietoyhteiskuntana Suomi on aallonpohjassa ja mediamaksu on yksi ankkuri lisää. Hypätkää piraattilaivaan ja nostakaa kansan purjeet yhteisten oikeuksien myötätuuleen.
6.12.2009
Itsenäisyyspäivän teemaksi tietoyhteiskunta diktaattori.
Suomi tarvitsee ”diktaattorin” vauhdittamaan tietoyhteiskuntakehitystä. Ministeriöiden, valtion tai kuntien itsehallinto ei saisi enää estää palvelujen muuttamista sähköisiksi. Viestintäministeri ehdottaa tietoyhteiskuntaministerin pestin perustamista valtiovarainministeriöön.
Diktaattorimaisesti tietoturvan heikentämistä ajanut viestintäministeri Suvi Lindén (kok.)
Kirjesalaisuuden loppu häämöttää, toteaa Piraattipuolue tuoreessa Ruotsin FRA-vakoilua koskevassa tiedotteessaan. “Suomen hallituksella olisi nyt tilaisuus näyttää kykenevänsä puolustamaan kansalaisiaan”, puolue painottaa. Tähän mennessä hallituksen toiminta asian suhteen on tosin ollut luokatonta, ja Suomi ajautui kiusalliseen tilanteeseen käytännössä täysin valmistautumattomana, vaikka valmistautumisaikaa olisi ollut puolitoista vuotta.
2.12.2009
Suomalaisina olemme olleet luottavaisia julkisen sanan tiedon totuuden mukaisuuteen. Onko kertomaton tieto totuuden vääristämistä? Eilen 1.12.2009 naapurimme ruotsi aloitti kaiken maansa läpikulkevan sähköisen tiedon seurannan ja tallentamisen. Kuinka reagoi suomen hallitus tai eduskunta? Julkinen media ei uutisoinnut asiasta. Nykyisellä tekniikalla se tarkoittaa mahdollisuutta tutkia lähes kaikkea Suomesta ulkomaille suuntautuvaa puhelin- ja sähköpostiliikennettä sekä internetin selaamista. Myös vahvasti salattujen sähköpostien lähettäjä- ja vastaanottajatiedot, viestien ajankohdat ja koot voidaan tallentaa. Joka kerta, kun sähköpostia lähetetään tai vastaanotetaan vaikkapa juuri Gmailin kautta, voidaan Ruotsissa lukea viestin sisältö. Vaikka viestit hakisi itse salatulla yhteydellä, tämä ei pelasta tilannetta, sillä maailmalla eri palvelimien välillä tieto kulkee salaamattomana. Ongelma ei ole vain Gmailissa, vaan kaikissa sähköpostipalvelimissa ja myös useimmissa muissakin palveluissa. Myöskään Facebook ei tarjoa mahdollisuutta salattuun yhteyteen, vaikka sen kautta voidaan lähettää yksityisiä viestejä, joita ei ole tarkoitettu ulkopuolisten silmille.
Yksityisyydestä on siis tullut vapaasti vakoiltavaa tietoa, kun samalla julkinen hallinto kätkeytyy tehokkaasti kansalaisilta. Patenttilakeja käytetään protektionistisesti monopoleja vahvistamaan, eikä kehityksen eteenpäin viemiseksi. Suomi on pudonnut tietoyhteiskuntana euroopan hännille. Nykyiset valtapuolueet ja virkamiehet ovat korruptoituneita ja kansalta on loppunut todellinen vaikuttamisen mahdollisuus. Piraatteista on noussut ensimmäinen todellinen kansainvälinen vastus ja raikas tuulahdus pahasti ummehtuneeseen politiikkaan.



Hyvin puhuttu!